Suomen tunnettu fitness-valmentaja ja somevaikuttaja Ilona Siekkinen syntyi Rovaniemellä, Lapissa, isälleen Jari Siekkiselle ja äidilleen Helena Siekkiselle, jotka ovat molemmat hurskaita Jehovan todistajien seurakunnan jäseniä ja aina valinneet pysyä yksityisinä.
Hänen isänsä Jari, tunnettu rauhallisesta kurinalaisuudestaan ja syvästä uskosta, työskenteli käytännöllisessä paikallisessa ammatissa ja toimi aktiivisesti seurakunnassa.
Hänen äitinsä Helena, lempeä ja omistautunut, jäi kotiin kasvattamaan Ilonaa ja hänen siskojaan rakenteisessa, uskoon keskittyvässä kodissa.
Perheen elämä pyöri Raamattupiirien, saarnaamistyön ja seurakunnan velvollisuuksien ympärillä, mikä muovasi Ilonan lapsuuden moraalisen perustan.
Vaikka vanhempien usko ohjasi aikoinaan jokaista hänen elämänsä osa-aluetta — siitä, mitä hän sai pukea ylleen, siihen, millaista musiikkia hän sai kuulla — se loi myös sen jakolinjan, joka nyt erottaa heidät toisistaan.
Kun Ilona 18-vuotiaana jätti Jehovan todistajat, hän menetti säännöllisen yhteyden molempiin vanhempiinsa, jotka edelleen asuvat Pohjois-Suomessa hänen sisarustensa kanssa ja ovat aktiivisia seurakunnassa.
Etäisyydestä huolimatta Ilona puhuu Jarista ja Helenasta myötätunnolla ja myöntää, että heidän uskon ohjaamat valintansa muokkasivat hänen voimaansa ja itsenäisyyttään.
Nykyään hän asuu erillään kihlatunsa Mikko Niirasen ja heidän tyttärensä Milenan kanssa, kaukana vanhempiensa rauhallisesta pohjoissuomalaisesta kodista.
Ilona on kertonut haastatteluissa, että hänen lapsuudenkotinsa oli lämmin mutta tarkasti järjestetty.
Hänen vanhempansa kasvattivat hänet ja hänen siskonsa kurinalaisessa ympäristössä, jossa rakkaus ja usko olivat erottamattomia.
Seurakuntaelämä oli kaiken keskiössä: kolme kokousta viikossa, ovelta ovelle -saarnaamista ja raamatunlukua joka päivä.
Hän muistaa yhä, kuinka piti ensimmäisen puheensa Rovaniemen valtakunnansalissa vain seitsemänvuotiaana — puheen, jonka äiti auttoi häntä kirjoittamaan ja harjoittelemaan.
“Se oli ensimmäinen kerta, kun puhuin sadalle ihmiselle. Äitini istui yleisössä ja hymyili. Olin ylpeä,”
Ilona kertoi haastattelussa MTV Uutisille.
Hänen isänsä ja äitinsä uskoivat syvästi seurakunnan arvoihin ja opettivat Ilonalle nöyryyttä, vaatimattomuutta ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan.
Mutta teini-iässä samat säännöt, jotka olivat pitäneet hänet turvassa, alkoivat tuntua tukahduttavilta. Urheilu, seurustelu ja itsensä ilmaiseminen olivat rajoitettuja.
“Kilpaurheilu ei ollut sallittua, ja fitness-kilpailuja pidettiin väärinä,”
hän muisteli podcast-haastattelussa.
“Mutta se oli sitä, mitä rakastin eniten.”
Hänen intohimonsa fitnessiin — erityisesti body- ja bikinikilpailuihin — oli ensimmäinen todellinen murtuma hänen ja vanhempiensa uskomusten välillä.
Viisitoistavuotiaana Ilona alkoi etääntyä seurakunnasta ja löysi työtä mökkien siivouksesta poikaystävänsä perheen kautta.
Tuo itsenäisyys muuttui pian uudeksi elämäksi. Hän muutti pois kotoa, jatkoi harjoittelua ja alkoi kilpailla kansallisesti.
Täytettyään kahdeksantoista hän erosi virallisesti Jehovan todistajien järjestöstä — ja sillä päätöksellä hänen yhteytensä vanhempiinsa katkesi lähes välittömästi.
“Kun lähdin, menetin kaikki — ystävät, sisarukset, vanhemmat. Yhdessä yössä,”
Ilona sanoi tunteikkaassa MTV:n haastattelussa.
Jehovan todistajien sääntöjen mukaan hänen vanhempansa eivät enää voineet olla tekemisissä hänen kanssaan.
Heille se oli uskonnollisen kuuliaisuuden teko; Ilonalle se oli sydänsärky.
Vuosien varrella Jari ja Helena ovat pysyneet hiljaisina ja yksityisinä.
He eivät ole antaneet julkisia haastatteluja, vastanneet median kysymyksiin tai esiintyneet tilaisuuksissa, jotka liittyvät tyttärensä kasvavaan julkisuuteen.
Tästä hiljaisuudesta huolimatta Ilona puhuu heistä usein sekoituksella kipua ja myötätuntoa.
“Tiedän, että he rakastavat minua, ja uskon, että he ovat minusta ylpeitä,”
hän kertoi MTV:lle.
“Mutta heidän uskonsa on etusijalla, ja se tarkoittaa, että on asioita, joita he eivät voi tehdä — kuten syödä illallista kanssani tai tavata lastani.”
Ilona on myös kertonut, että hänen äitinsä lähettää hänelle joskus lyhyitä, tunteellisia viestejä kuten “Rakastan sinua”, mutta nämä hetket eivät muuta yleistä etäisyyttä.
“Ei ole normaalia vanhemman ja lapsen suhdetta. Ei illallisia, ei yhteisiä juhlapäiviä. Sellaista ei yksinkertaisesti ole,”
hän sanoi MTV Uutisille.
Siitä huolimatta hän painottaa, ettei kanna kaunaa. Sen sijaan hän kuvailee vanhempiaan “hyvinä ihmisinä, jotka elävät omaa totuuttaan.”
Kun Ilona menetti ensimmäisen lapsensa, poikavauvan nimeltä Iisakki, kuolleena syntyneenä vuonna 2024, hän kertoi, kuinka vanhempien poissaolo tuntui aiempaa terävämmin.
Hän ei soittanut biologiselle äidilleen tragedian aikana. Sen sijaan hän kääntyi Minnan, teini-iän poikaystävänsä äidin, puoleen, joka on sittemmin tullut hänen liikekumppanikseen ja läheisimmäksi luottohenkilökseen.
“Minna on minun ‘varamieheni’, minun varaäitini,”
Ilona sanoi kyynelten saattelemana podcastissa.
“Hän oli siinä, kun minulla ei ollut ketään.”
Minnasta tuli Ilonan elämässä kansallinen puheenaihe menetyksen jälkeen, symboloiden sitä tunneperäistä tyhjiötä, jonka vanhempien poissaolo oli jättänyt.
Hänen tarinansa sai uudelleen huomiota vuonna 2025, kun hän synnytti tyttärensä Milena Elsa Eveliinan ja jakoi ensimmäiset sanansa uutena äitinä sosiaalisessa mediassa.
“Tyttäreni kasvaa tietäen, että en koskaan hylkää häntä,”
hän sanoi.
Se oli hiljainen mutta voimakas viesti — sellainen, jonka moni näki peilinä hänen omaan menneisyyteensä.
Hän myönsi myös, että hänen tyttärellään on “ei isovanhempia minun puoleltani”, johtuen jatkuvasta etäisyydestä hänen ja hänen vanhempiensa välillä.
Vaikka tunneperäinen kuilu on olemassa, Ilonan lapsuuden kasvatus on edelleen näkymätön lanka hänen menestyksessään.
Itsevarmuus, jonka hän sai pitämällä julkisia puheita lapsena, näkyy nyt hänen työssään fitness-valmentajana ja motivaatiopuhujana.
Hänen kurinalainen arkipäivänsä heijastaa lapsuuden tarkkaa rytmiä.
“Kaikki mitä olen tänään — kurinalaisuus, draivi — tulee siitä maailmasta,”
hän on sanonut.
Tällä hetkellä Jari ja Helena Siekkinen asuvat edelleen Pohjois-Suomessa, aktiivisina seurakunnassaan ja lähellä Ilonan siskoja.
Ilona puolestaan on rakentanut elämänsä avoimuuden, perheen ja vapauden ympärille — kaiken sen, mitä hän teini-ikäisenä kaipasi.
Vaikka nämä kaksi maailmaa eivät enää kohtaa, hän puhuu edelleen vanhemmistaan kunnioittavasti, kuvaten heitä ei vihollisina, vaan uskovina, jotka seurasivat sitä, minkä he uskoivat olevan oikein.
